Olen tosiaan nyt jo jonkin aikaa saanut elää sinkkuna pitkän parisuhteen jälkeen. Eron hetkellä koin ristiriitaisia tunteita siitä ja alussa olikin pelottavaa lähteä kohti treffailua. Piti miettiä mistä sitä seuraa voisi edes etsiä ja miten sitten tulee edes käyttäytyä treffeillä?
Ja onhan tämä ollut vuoristorataa. Hauskaa ja jännittävää suurin osa, mutta on ollut niitä hetkiä, kun tahtoisi vaan luovuttaa. Olenkin ystävälleni sanonut monesti perustavani luostarin jonne muutan, kauas miehistä. Mutta sitten tulee vastaan taas joku, joka saa pääni kääntymään.
Mahtavinta sinkkuudessa on se, että todella teen mitä tahdon. Sinkkuus on tehnyt minusta vahvemman naisen. Pärjään omillani enkä tarvitse ketään. Tietenkin koen yksinäisyyttä ja tahtoisin löytää kumppanin, jonka kanssa voisin elää yhteistä elämää ja opetella taas olemaan vahva parisuhteessa. Enkä väitä, ettei tule aikoja, kun huomaa olevansa puutteessa. Kyllä se ihmiskosketus on tärkeää ja sitä kaipaa yksin eläessä paljon. Se ei tietenkään tarkoita pelkkää seksiä, vaikka sitäkin kaipaa. Usein iltaisin olisi vain mukavaa käpertyä jonkun kainaloon ja tuntea turvallisuutta.
Joten sitä kohti on porskutettava, ja suudeltava monta rupikonnaa läpi, kunnes se oikea löytyy.
